perjantai 29. marraskuuta 2013

joulun odotusta..

En oikein tiedä, mihin joululokeroon kuuluisin. En ole jouluhössöttäjä, joulunpunainen väri ei ole minua tai kotiani varten ja jo marraskuussa kaupoissa soivat joululaulut ärsyttävät. Sitten samalla kuitenkin odotan joulua kovasti. 



Minun jouluni tekee tunnelma, ja tietysti tärkeät ihmiset. Yleensä olemme kokoontuneet jouluksi äitini luokse porukalla, mutta tänä vuonna teemme poikkeuksen. Aiomme viettää joulun kotona, minä, mies, poikanen ja puput. Poikamme kummit asuvat tässä lähellä, joten ainakin heitä käymme joulunpyhinä tervehtimässä. Olisi tietysti mukava nähdä muitakin ystäviä ja sukulaisia, mutta pitkät välimatkat vähän rajoittaa.

Vaikka arvostankin perinteitä, tänä vuonna aiomme viettää ihan omannäköisen joulun. Joulupöytään ei kateta kinkkua tai laatikoita vaan riistapaisti - muut herkut ovat vielä suunnittelua vailla. 




Poikanen ei taida ensimmäisestä joulustaan ymmärtää, mutta ensi vuonna tilanne on jo toinen. Eipä täällä Helsingissä ole satanut vielä luntakaan.. Ikuistimme kuitenkin vähän tunnelmaa joulukortteihin. Tässä pieni maistiainen meidän joulukorttikuvauksista.


Postauksen muut kuvat on napattu Pinterestistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti