lauantai 7. joulukuuta 2013

erilaisia sytykeruusuja.

Sytykeruusut taitaa olla jo niin nähty juttu, mutta postaan nyt kuitenkin kun näitä taas innostuin tekemään. 

Nämä syntyvät siis kananmunakennoista ja kynttilänpätkistä. Minä sulatin kynttilät vesitilkassa kattilassa, mutta vesihaudekin käy hyvin. Kuumenna steariinia vain sen verran, että se sulaa (jos kaikesta huolimatta steariini syttyy palamaan, palo pitää sammuttaa tukahduttamalla esim. kattilankannella, ei missään nimessä vedellä). Dippaa ruusuja steariinissa esim. pihtien avulla ja nosta leivinpaperin päälle kuivumaan. Luonnollisesti, mitä useamman kerran dippaat, sen paksumman steariinikerrokset ruusut saavat.

Tänä vuonna tein perinteisten ruusujen lisäksi sytykekäpyjä sekä saksilla leikattuja ruusuja. No, taisi jäädä viimeiseksi kerraksi näiden uusien kanssa, sillä perinteiset ruusut ovat edelleen mielestäni kauneimmat, ja helpoimmat tehdä.
Tässä "sytykekävyt". Kun kerroksia on leikattu tarpeeksi monta, tee esim saksilla tai paksulla neulalla jokaisen kerroksen keskelle reikä. Yhdistä kerrokset langanpätkällä.
Ylhäällä saksilla leikattu malli, alhaalla perinteinen repimällä toteutettu versio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti