keskiviikko 25. joulukuuta 2013

jouluaatto.

Meidän joulu on kulunut rauhallisesti kotona Helsingissä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun vietän joulun kaupungissa. Lunta ei ole vieläkään, vain vesisadetta, joka tuntuu huuhdelleen koko kaupungin hiljaisuuteen. Monet ovat tainneet lähteä muualle nauttimaan lomapäivistään.. Oli tosi outoa tehdä joulun ruokaostokset ihan kaikessa rauhassa hyllyjen notkuessa täynnä tavaraa, kun aiempina vuosina koetusta joulunajan ostoryntäyksestä ja maailmanlopun meiningistä ei ollut tietoakaan. Ja hyvä niin.




Tämä joulu meni muutenkin ihanan stressittömästi. Mitään kaappeja en tosiaan alkanut järjestelemään, mutta koti tuli siivottua, kuusi koristeltua ja jouluruuat tehtyä. Tänään sai vain olla (ja syödä liikaa). Mieskin vaihtoi muutamaksi päiväksi vapaalle, joten saadaan olla useampi päivä koko perhe yhdessä.



pikkutonttu vaunulenkillä.
Ruokia oli tarkoitus tehdä sopivasti. Ei liikaa. Mutta kappas vaan, koko päivä tuntuu olleen yhtä ylensyötiä, jota on ryyditetty överimäärällä lahjakonvehteja. Jotkin asiat eivät selkeästi muutu koskaan.. Tänä vuonna meidän joulumenuun kuului seuraavaa:

riisipuuro ja sekahedelmäkeitto

kylmäsavuhaukea
saaristolaisleipää
jokiraputartar
hirvicarpaccio





koskenlaskija-punajuurivuoka
imelletty perunalaatikko
yönyli haudutettua hirvipataa

appelsiinijuustokakku 
 juustoja (joita kukaan ei oikeasti jaksanut syödä enää tänään)



Muutama pakettikin (tai siis aika monta pakettia..) oli kuusen alla odottamassa ja niitä sitten availtiin pitkin päivää. Lahjoja on toki kiva saada ja antaa - en silti oikein lämpene juhlapyhien materialisoinnille, joten kiitos myös niille, jotka kysyivät ja kuuntelivat kehotustamme olla tuomatta lahjoja. 

Loppuun vielä muutama jouluhepulikuva ;)






 Hyviä joulunpyhiä kaikille muillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti