lauantai 14. joulukuuta 2013

rustiikkinen näkkileipä.

Tässä eräänä iltana kun vietin poikasen kanssa laatuaikaa ystävieni luona, illan emäntä oli kattanut pöytään jotain vanhaa tuttua, mutta sitten kuitenkin jotain ihan uutta ja ihmeellistä: itsetehtyä näkkileipää. 

Sitä aina välillä tuntee itsensä hieman yksinkertaiseksi, kun hoksaa, että tämänhän voi tehdä itsekin. Näkkileivän kanssa kävi juuri näin. Ja sitten, ettei tuntisi itseään niin kovin yksinkertaiseksi, piti tietysti äkkiä korjata tilanne, ja tehdä itsekin. 

Leipäset ovat tekijänsä näköisiä - nämä minun tekemät ovat vähän tällaisia rustiikkisia. Ystävättäreni taas oli kaulinnut taikinan isoksi levyksi, ja leikannut piparkakkumuotilla sydänmenmallisia leipiä. Helppo näitä on kuitenkin tehdä. Alkuperäinen ohje Jensenin kiusaus - blogista.


Näkkileipä n. 25-30kpl
2dl vettä
reilu nokare voita
1dl vehnäjauhoja
n. 5-6dl ruisjauhoja
suolaa
(murskattuja kuminansiemeniä)

vehnäjauhoja kaulimiseen

Sulata voi, lisää vesi, suola, kumina ja jauhoja pikkuhiljaa samalla taikinaa vaivaten. Kun taikinapallo on tiivis, alusta sitä vielä jauhotetulla pöydällä. Pyöritä taikina pitkoksi ja leikkaa haluamasi kokoisia palleroita. Kauli taikinapallerot ohuen ohuiksi levyiksi. Paista leipiä 225 asteessa 6-7 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti