tiistai 14. tammikuuta 2014

euron passikuvat.

Meidän poikaselta ei vieläkään löydy passia, vaikka ikää tuli tänään täyteen "jo" 8kk ;) Aika monet tuntuvat reissaavan vanhempainvapaalla jonnekin. Ja mikäs siinä, jos vain rahatilanne antaa myöten. Nyt kun työt eivät sido kiinni kotosuomeen, sitä olisi vapaa menemään vaikka minne.

Matkalle lähtiessä pienellekin tarvitaan tietysti passi, ja passia varten passikuvat. Luin netistä, että moni valokuvausfirma rahastaa vauvan valokuvaamisesta extraa, koska valokuvaustilanne ei todennäköisesti suju ihan yhtä mutkattomasti kuin aikuisen kanssa. Minä kävin ottamassa itsestäni uudet passikuvat viime syksynä eräässä valokuvausliikkeessä, jossa kuvat kustansivat parikymppiä. Se on mielestäni aika paljon, varsinkin jos vauvan kuvista joutuu pulittamaan päälle vielä ylimääräistä. Aikaisemmin olen muistaakseni selvinnyt passikuvista alle kympillä.

Kuvauspaikkoja ja -hintoja selaillessa silmiini osui Verkkokaupan tarjous. Myymälän kameraosastolta saa tiettyinä aikoina käydä ottamassa passikuvat euron hintaan. Vähän epäilin, suostuuko ne siellä ottamaan passikuvat myös tuosta meidän vaaperosta, mutta paikalle päästyämme epäilykset osoittautuivat kuitenkin turhiksi.

Meitä ennen kuviin ei ollut jonossa ketään, mutta pian paikalle saapui muutama muukin kuvattava. Ensimmäisessä kuvassa pientä linssiludettamme vähän nauratti, mutta jo toisella otoksella saatiin ikuistettua passikuvaan vaadittava "korrektimpi" ilme. Luvatun kuuden kuvan sijaan saatiin mukaamme kahdeksan passikuvaa. 


Kaupan päälle mukava naiskuvaaja lätkäisi meille mukaan myös toiset 8 kuvaa siitä ensimmäisestä otoksesta, kun poikasella oli kuulemma niin vekkuli ilme. Verkkokaupalle kiitokset hyvästä tarjouksesta sekä loistavasta asiakaspalvelusta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti