sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

vauvan kanssa Kanarialla.

Viikonmittainen perheloma Kanarialla oli huisin hauska kokemus! Kokosin tähän postaukseen vähän ajatuksia ja kuvia meidän matkasta ja matkustamisesta vauvan kanssa.




LENTÄMINEN
Ihme kyllä en ehtinyt kehitellä minkäänlaista matkastressiä. Jos nyt kuitenkin pitäisii valita jokin eniten huolenaihetta herättänyt juttu, niin kyllä se oli kuuden tunnin mittainen lento Helsingistä Las Palmasiin (ja takaisin). Reissaaminen sinänsä ei ole meille ihan vieras juttu, kun ollaan junailtu pitempiäkin matkoja täällä kotimaassa. Silti vähän mietitytti, miten ihmeessä me saadaan vaapero viihtymään ahtaassa koneessa niin pitkään.


No, ihan hyvin. Nousuun ja laskuun oltiin varattu maito-/vesipullo, että on jotain nieleskeltävää kun korvat menee lukkoon. Nekään ei kyllä olleet tarpeen, sillä poikasta ei pienet paineenvaihtelut haitanneet ;) .

Lennolle kannattaa varata tietysti riittävästi ruokaa ja vaippoja ja jotain mielekästä tekemistä. Me naposteltiin maissinaksuja ja talkmuruja, "luettiin" lehtiä, mentiin kukkuu-leikkiä, hassuteltiin, näprättiin puhelinta ja tablettia.. Pari leluakin oli mukana. Ja jos istuminen alkaa kyllästyttää, niin sitten vaan koneen käytävälle kävelemään. Muilta matkustajilta ja lentohenkilökunnalta riitti positiivista huomiota ja sekös tuota mein pientä miestä jaksaa aina hymyilyttää. Sekä meno- että paluulennolla poikanen malttoi ottaa myös pienet torkut mun sylissä. Lentoihin sisältyi vain yhdet pienet väsykiukkuraivarit paluumatkalla, mutta elämä on ja niiltä nyt tuskin oltaisiin vältytty kotonakaan.


Saarelle päästyämme oltiinkin sitten kaikki ihan lomatunnelmissa. Me majoituttiin rauhallisella ja lapsiystävällisellä Cay Beach Princess-nimisellä bungalowialueella Maspalomaksessa. Las Palmasin lentokentältä sinne oli noin puolentunnin bussimatka, jonka poikanen nukkui liinassa. 

Bungalow-alueella oli muitakin lapsiperheitä ja Maspalomas oli esimerkiksi Inglesiä huomattavasti rauhallisempi kohdevaihtoehto. Aikainen lähtöherätys vaati veronsa, ja poikanen nukkui ekana päivänä tosi paljon liinassa meidän kierrellessä paikkoja. Touhukkaiden päivien jälkeen yöunetkin sujuivat hyvin ja menivät koko viikon samalla rytmillä kuin kotonakin. 



KESTOILU LOMALLA
Ennen reissua tarkistettiin, että bungalow-alueelta löytyy pyykinpesukone. Koneellinen kustansi turistihintaan 3,2e, mutta eipä ne kertikset olisi sen halvemmaksi tulleet.. Minusta oli kuitenkin kiva saada omat vaipat mukaan. Vaippapyykkiä pestiin joka toinen päivä, Maspalomaksen auringossa pyykkikin kuivui nopeasti. Vaipoille sopivaa pyykinpesuainetta otettiin mukaan kotoa. Pyykin määrää vähensi myös mukavasti se, että poikanen osasi hienosti tehdä monet pissat pisuaariin altaanreunalla istuttaen.


KANTAMINEN
Rattaita meillä ei ollut reissussa ollenkaan mukana, eikä niitä kyllä kaivattukaan. Kantovälineinä mukana oli neliöliina, yksi pitempi liina sekä rengasliina. Pelkkä neliö olisi varmasti riittänyt matkalle oikein mainiosti, mutta halusin mukaan myös pitkän liina vaihtoehdoksi pitempiin kantorupeamiin. Renkula puolestaan oli kätevä koneessa, lähikauppareissulla ja vaikka ruokaa tehdessä poikasen halutessa läheisyystankkaamaan.

Suomessa sain muuten mennä liinassa nukkuvan poikasen kanssa turvatarkastuksesta läpi, mutta Espanjan päädyssä kaikki oli paljon tarkempaa ja poikanenkin piti ottaa liinakyydistä pois.




RUOKAILU
Vauvanruuat ja puurohiutaleet otettiin mukaan Suomesta. Noin niinkun pääasiassa, vaikka poikanen söi kyllä Kanariallakin samoja ruokia meidän kanssa. Tehtiin siis muutenkin melkein kaikki ruuat itse, ravintolassa taidettiin käydä syömässä vain kahdesti. Lastenruokaa ja -tarvikkeita saa Kanarialla ostettua isommista marketeista. Parhaat valikoimat löytyvät kuitenkin apteekeista, joissa lastentarvikkeiden lisäksi näytti olevan suomalaisille tutumpia, esmes ruokajätti Nestlen soseita. Lastenruokien hintataso on hieman kalliimpi kuin Suomessa. 





Kelit suosivat meitä lomaviikolla ja saatiin nauttia auringonpaisteesta ja lämmöstä joka ikinen päivä. Mä olisin mielelläni jäänyt Maspalomaksen lämpöön vielä toiseksikin viikoksi.. Tuo meidän kymmenkuinen oli kyllä ihan parasta matkaseuraa, niinkuin tietysti mieskin. Lomaviikko oli oikein onnistunut ja nyt sitten vaan odotellaan lämpimämpiä kelejä tänne Helsinkiinkin (: 

meriveteenkin olisi pitänyt päästä uimaan!






5 kommenttia:

  1. Hei! Menee vähän ehkä asian vierestä ja tästä sinun postauksestakin on jo aikaa.. Kysyisin kuitenkin (kun tuolla kuvassa näkyo Nutrilon-purkki), kun ollaan lähdössä 9kk korvikevauvan kanssa Kanarialle, että miten maitoasiat järjestyivät teillä matkalla? Eli veittekö jauheen Suomesta ja mihin veteen sekoititte ym? Auttaisi todella paljon jos voisit vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Meillä oli tosiaan reissussa mukana nutrilonin maitojauhetta. Päädyttiin siihen, kun tajusin että nestemäinen korvike (mitä normaalisti käytettiin) olisi paitsi vienyt laukussa älyttömästi tilaa, myös painanut hirveästi. Jauhe otettiin mukaan suomesta ja siihen myös totuteltiin kotona ennen reissua, kun ei tosiaan tuota merkkiä/jauheesta tehtyä korviketta oltu ennen käytetty.

      Sekoitettiin jauhe ihan sellaseen pulloveteen, mitä siellä myydään joka kaupassa isoissa kanistereissa. Kraanavettä tuolla kun ei mun käsittääkseni kannata juoda muutenkaan.. Jauhetta sitten vaan pulloon ja sitä pullovettä päälle. Meillä oli majoituksessa vedenkeitin, niin laitoin yleensä vähän keitettyä vettä pulloon sen verran, että maidosta tuli sopivan lämmintä.

      Meidän lapsi ei muistaakseni ollut kovin tarkka siitä, onko korvike lämmintä vai ei, mutta oon kuullut että jotkut jauhekorviketta käyttävät pitää termarissa kuumaa vettä mukana, että siitä voi sekoittaa sopivan lämpimän maitoseoksen. Jos siis vauva on tarkka siitä, että maidon pitää olla lämmintä ja lämmitysmahdollisuutta ei ole.

      Meillä meni korvikejauhetta reissulla muistaakseni joku 1,5 purkkia, eli pari jauhepurkkia mukaan riitti hyvin. Lentokoneeseenhan kannattaa ottaa sitten ihan sitä nestemäistä valmista korviketta mukaan matkaevääksi. Tarvittaessa vauvanruokaa/korviketta voi kyllä ostaa sitten Kanarialtakin, mutta se on siellä hieman kalliimpaa kuin Suomessa. Vauvanruuat myydään siellä muuten apteekeissa, joistain isoimmista ruokakaupoista voi myös löytyä.

      toivottavasti tästä oli apua ja mukavaa reissua teille! :)

      Poista
    2. Tuhannet kiitokset avustasi! :) Meillä maistuu vauvalle onneksi tuo valmis korvikekin huoneenlämpöisenä joten uskoisin, että jauhekin menisi lämpöiseen pulloveteen sekoitettuna. Jos saan vielä kysyä, niin juotitteko tuttipullosta vai mistä ja keittelittekö pulloja tms. välineitä pullovedessä tai muuten?

      Poista
  2. Joo meillä oli omat lifefactoryn pullot mukana lapselle, tutti- tai nokkamukikorkilla en enää muista, mutta kuitenkin, ne menee kivasti myös vesipullona :) turistiopas kertoi, että kraanavettä voi käyttää ruoanvalmistuksessa keitinvetenä tai kahvinkeittoon. Aluksi keitin lapsen tuttipullot silti pullovedessä, mutta siinä vaiheessa kun tajusin vahingossa keittäneeni pastan (jota söi siis koko perhe) kraanavedessä, niin sen jälkeen aattelin että kraanavesi saa luvan kelvata tuttipullojenkin keittoon :b

    Toisaalta mietin myös sitä, että jos tuollainen kymmenkuinen, joka puljaa merivedessä, konttailee lattioilla, syö ravintoloissakin meidän kanssa samaa ruokaa niin keitetty kraanavesi ei ehkä ole se eka asia, josta maha menee sekaisin jos on mennäkseen.. :b Eikä meillä siis kyllä mennytkään :) Lapsen hampaat pesin kyllä pullovedellä, vaikka omani tyydyin pesemään ihan kraanavedellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vastauksista! Näistä on todella paljon apua :)

      Poista