maanantai 12. toukokuuta 2014

ensimmäinen äitienpäivä.



Vuosi sitten äitienpäivänä oli jännät tunnelmat, sillä valmistauduin parin päivän päästä koittaneeseen äitiyteni käynnistämiseen. Tänä vuonna äitienpäivä sujui huomattavasti leppoisammin. Sain nukkua aamulla pitkään, sillä mies nousi poikasen kanssa aamulla ja minä heräilin vasta yhdeksältä. Se on kuulkaas myöhään ja harvinaista herkkua tässä nykyisessä elämässä se! :D

Pahoittelut, äitienpäiväpostauksestani tuli maailman tylsin ja päivän aikana nopeasti räpsitty kuvasaldokin oli aika kökkö. :D



Herättyäni sain aamukahvin sänkyyn, noustuani ylös keittiössä odotti miehen ja poikasen askartelema hieno äitienpäiväkortti sekä kukkakimppu. Mustikkapannareitakin sain aamupalaksi, nam!


Myöhemmin päivällä miehen sukulaisia saapui kylään. Samalla juhlimme hieman etukäteen poikasen 1v synttäreitä. Lahjaksi tuli mm. aivan ihana, itsetehty lorupussukka, jonka sisältä paljastui valtava kasa upeita lorukortteja! Näistä riittääkin iloa pitkäksi aikaa! (:




Päivälliseksi herkuteltiin yön yli haudutetulla lampaalla, pekonilla ja parsalla sekä rosmariiniperunoilla. Ruuan jälkeen poikaselle meinasi iskeä pienet väsykiukut, joten lähdettiin porukalla ulos ja tehtiin samalla pieni vaunulenkki. Sitten olikin jo kakkukahveiden aika. 


illalla yritettiin ottaa vielä muutamat äitienpäiväkuvat, mutta niistäkään ei oikein tullut mitään kun poikanen alkoi olla jo niin väsynyt touhukkaasta päivästä :D
iltapalaksi mutsille vielä lasillinen lahjakuoharia sekä pala kakkua (:
Ensimmäinen äitienpäiväni oli oikein mainio, ihanan leppoisa. (: Vaikka pidänkin juhlista, äitinä olemisessa nautin silti enemmän siitä ihan tavallisesta arjesta. Ihania päiviä kaikille muillekin supermutseille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti