keskiviikko 14. toukokuuta 2014

vuosi.

Vuosi sitten rv 37+2 käynnistetyn synnytyksen tuloksena syntyi esikoisemme, pieni poikanen mitoilla 2300g ja 47cm. Jo ensimmäistä vuotta edeltänyt raskaus tuntui mullistavan koko elämän. Silloin pinnalla kelluneet ajatukset tuntuivat suurilta ja ikuisilta. Vaivoista ja huolista huolimatta raskaana olemisen alkukantaisuus sekä ihmeellisyys teki olostani mahtavan. 

Siksi tuntuukin hieman hassulta, etten nykyään muista raskausajastani juuri mitään. En edes synnytyksestä, paitsi hetken, jolloin vihdoin sain pienen poikani syliini. Onneksi olen kirjoittanut silloisia ajatuksiani ylös, koen ne tärkeiksi. Muistot ovat jotain kaukaisia flashbackejä. Jopa synnyttämisen tuska (muistan kyllä vannoneeni, että "tätä mä en unohda KOSKAAN") on haalistunut jonnekin kauas. Kehoni on turvautunut ikiaikaiseen puolustusmekanismiin, olen joutunut äitihormonien huijaamaksi - keskittyessäni olennaiseen, asioiden vatvominen unohtuu. 


Ja sitä olennaista on ollut paljon. Uusi ja ajoittain hektinen vauva-arki yhdistettynä mutsin hormonihöyrypäisyyteen sai mielialat sinkoilemaan laidasta laitaan. On ollut paljon onnea ja iloa, mutta myös niitä turhautumisen tunteita. Ja tietysti pieni ihminen, joka oppii koko ajan valtavasti uutta. On ollut hienoa seurata ihmislapsen kasvua aitiopaikalta, vanhempana sekä samalla kasvaa itse ihmisenä. 


Loppujen lopuksi äitiys on kuitenkin ollut hyvin pitkälle sellaista, kuin kuvittelinkin sen olevan. Ja ne asiat, joita en arvannut kokevani, yllättivät positiivisuudellaan. Näköjään joskus on jotain hyötyäkin olla tämmöinen vähän jalat maassa - realistityyppi.. Ja oonhan mä saanut tästä myös ihan uudenlaisia, odottamattomiakin ajatuksia ja kokemuksia. En olisi uskonut, miten paljon yhteen vuoteen mahtuukaan.


Tänään poikamme täytti vuoden. On ihan uskomatonta, miten nopeasti aika onkaan kulunut. Varsinaiset juhlat pidämme viikonloppuna, yksivuotisneuvolaan sain varattua ajan vasta melkein kuukauden päähän kesäkuulle. Yksivuotispostauksiakin on tulossa useampi, mutta niistä sitten myöhemmin. Valtavasti onnea rakkaalle lapsellemme 1. vuodesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti