sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

päärynä-pekaanipiirakka.

Meillä oli kaapissa ylikypsiksi heittäytyneitä päärynöitä. Leivoin niistä pekaanipähkinöiden kanssa piirakan tätä Valion omena-pekaanipiiraan ohjetta soveltaen.

Fariinisokeri meiltä puolestaan oli päässyt loppumaan, sillä olisi saanut piirakkaan varmaan kivasti lisää kinuskista makua. Ohje toimi kuitenkin mainiosti tavallisella sokerillakin.


pohja

100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte

25 g voita
1 1/2 dl (fariini)sokeria
2 dl kuohukermaa
125 g pekaanipähkinöitä
3 päärynää
2 munaa

( tarjoiluun kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä )

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Levitä taikina voidellun uunivuoan (halkaisija n. 27 cm) pohjalle ja reunoille.

Mittaa voi, (fariini)sokeri ja kerma paistokasariin. Kuumenna välillä sekoitellen 4 - 5 min. Nosta paistokasari levyltä.

Valitse pekaanipähkinöistä 12 kpl koristeeksi ja jätä ne kokonaisiksi. Rouhi loput pähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Lisää rouhe kinuskimaiseen seokseen. Anna jäähtyä.

Kuori päärynät ja leikkaa 1 cm:n kuutioiksi ja lisää täytteeseen.

Vaahdota kevyesti 2 munaa. Yhdistä vaahto muihin täytteen aineisiin. Kaada vuokaan.

Paista uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa n. 15 min. Lisää tässä vaiheessa piiraan pinnalle kokonaiset koristepähkinät. Jatka paistamista vielä 25 min. Peitä pinta tarvittaessa leivinpaperilla paiston lopussa.

Tarjoa jäähdytettynä kermavaahdon tai jäätelön kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti