sunnuntai 28. helmikuuta 2016

8/52

En päässyt edes helmikuun loppuun, kun jo unohdin viikkohaasteestani yhden viikon, huppps...

Tänne kuuluu töitä, töitä ja töitä. Niiden ohella olen innostunut nyt hirveästi neulomisesta ja puikot tulee kaivettua esille aina kun mahdollista. Kahvitauollakin ehtii luoda muutaman silmukan.

Lapsella on vuoropäiväkotitaivalta takana reilu puolisen vuotta ja arki rullaa jouhevasti omalla painollaan. Vuorotöiden ja lapsen hoitojärjestelyjen yhteensovittaminen oli töihin palatessa mua eniten huolettanut asia. Oli todella helpottavaa todeta, että arvioidessani vuorohoidon tarpeen määrää, olinkin heittänyt tuntiarviot reippaasti yläkanttiin. Ja no, onhan se tietysti kivempi maksaa vain 60% hoitomaksua 100% sijaan.. Onneksemme lapsen päiväkoti on myös huippukiva ja hoitajat todella ihania. Lapsi on sopeutunut hurjan hyvin.

Perheen yhteinen aika sen sijaan on välillä kortilla. Tällä viikolla meillä oli yksi yhteinen vapaapäivä. Käytettiin se suuntaamalla Itä-Helsinkiin ja HopLopiin, jossa ollaan käyty kerran aikaisemminkin. Hauskaa oli, selvästikään se sisäleikkipuistossa vietetty neljä tuntia ei ollut lapselle tarpeeksi, kun kotiin ei olisi malttanut lähteä millään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti